Ilmoittautuminen TPS:n luistelukouluihin on nyt avattu!
19.6.2019 10:50 Uutiset / Pääsivusto

Ilmoittautuminen TPS:n Juuso Wahlstenin luistelukouluihin kaudelle 2019-2020 on avattu.

Uutisia, joita on odotettu: nyt nimittäin pääsee ilmoittautumaan ensi syksynä alkaviin TPS:n luistelukouluryhmiin!

TPS-legenda Juuso Wahlstenin mukaan nimetyssä TPS:n luistelukoulussa löytyy paikka jokaiselle 2-8-vuotiaalle lapselle.

Mukaan ovat tervetulleita niin tytöt kuin pojat! Jäällä panostetaan innostamiseen sekä luistelutaidon kehittämiseen erilaisten leikkien ja pelien varjolla. Tarjolla on ryhmiä jokaisen oman halun ja tarpeen mukaan.

Ryhmät ovat:

  • Lapsi-Aikuinen -luistelu, jossa lapsi on jäällä yhdessä vanhempansa kanssa. Vanhempi voi olla myös esimerkiksi kummi, veli, sisko, täti, setä tai kuka hyvänsä lasta lähellä oleva henkilö. Ryhmäläisille ei ole asetettu ikärajaa.
  • Jäkiseskari, joka on lähtökohtaisesti suunnattu vuonna 2014 -syntyneille sekä sitä nuoremmille luistelutaitoisille lapsille.
  • Leijonakiekkokouluryhmät on tarkoitettu vuosina 2013 ja 2012 -syntyneille lapsille.
  • 2011 -syntyneet puolestaan aloittavat tulevana syksynä joukkuetoiminnan.

Lisätiedot sekä ilmoittautumiset alla olevista linkeistä:

2011 -syntyneiden jääkiekkotoiminta

2012 -syntyneiden Juuso Wahlsten luistelukoulu

2013 -syntyneiden Juuso Wahlsten luistelukoulu

2014 -syntyneiden Jäkiseskari

Lapsi-aikuinen -luistelu

Tervetuloa mukaan!



   
Lisää uutisia
TPS Juniorijääkiekko ry
«  Marraskuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
123
45678910
11121314151617
18192021222324
252627282930
 
Kategoriat